maanantai 13. huhtikuuta 2015

Modernien museoiden mahdollisuudet

Rajatun tutkimus- tai tieteenalan havainnollistamiseen erikoistuneet yhteisöt ja sivustot ovat tulevaisuudessa entistä suuremmassa osassa. Eletään yhä nopeamman tiedonvälityksen aikakautta, jolloin lukijat ja kuluttajat tarvitsevat toimivia ja havainnollistavia infografiikoita ja sovelluksia aiheesta kuin aiheesta.

Pelkät tilastot ja niiden sanallinen analysointi eivät anna riittävän nopeasti tietoa kiireisenä aikana. Lisäksi analysoimattoman tiedon esittämisen yhteydessä syntyy helposti yleistyksiä ja väärinkäsityksiä.

Työssäni sosiaalisen median ja kehityskysymysten parissa olen havainnut esitystapojen merkityksen varsinkin nuoren yleisön mielenkiintoa tavoiteltaessa. Myös jotkin tietyt sanavalinnat ja -asettelut, sekä teemojen esittäminen totutuilla tavoilla saattaa karkottaa lukijoita ja klikkauksia. Erityisesti kehitysmaita koskevan tiedon esittäminen kaipaa muutosta modernimpaan suuntaan.

Esimerkki erikoistuneesta tutkimustiedon esittämisestä on Tukholmassa perustettu Gapminder. Se on syntynyt tarpeeseen esittää globaalia kestävää kehitystä ja YK:n vuosituhattavoitteita koskevaa tietoa ymmärrettävässä muodoissa. Gapminder haluaa vastata omalta osaltaan tiedon esittämiseen lisääntyneen statiikan ja infografiikan käytön maailmassa tuoden esille sosiaalisia ja taloudellisia, sekä ympäristöön liittyviä yksityiskohtia paikallisilla, kansallisilla ja globaaleilla tasoilla.

Gapminder kuvaa itseään nettisivuillaan ’’moderniksi museoksi, joka helpottaa maailman tekemisessä ymmärrettäväksi, internetin kautta.’’

Suomalainen Globalis tuottaa tilastohavainnointeja vastaavista aiheista. Myös se sanoo olevansa ’’interaktiivinen maailman atlas, jossa käyttäjä voi itse luoda omia karttojaan ja tilastokuvaajiaan.’’ 


Sivustojen innoittamana tarkastelin viimeaikaisten uutisoitujen terroritekojen esiintymistä internetissä ja havainnollistin niitä kolmella tavalla Infogr.am:n kautta.

Gapminder
Globalis

Teksti ja infografiikka: Ruut Luukkonen



perjantai 13. maaliskuuta 2015

Paikallislehden toimittaja vuonna 2015

Paikallislehden toimitus joskus 2000-luvun alkupuolella:

Toimittaja, tai ei pelkkä toimittaja, vaan ihan aluetoimittaja, marssii toimitukseen hikeä otsaltaan pyyhkien. Vanhassa lippiksessä on paikallisen metsäkonefirman logo. Näköjään on vähän jäänyt neulasia siihen hatun laelle. Oli kuulemma nähnyt työmatkalla tienvarressa pyyn. Sitä piti sitten lähteä kameran kanssa jahtaamaan. Ehti kyllä karata metsään, perkele.

Näppäimistön päällä on päätoimittajan jättämä keltainen muistilappu. Siinä on naisen nimi ja puhelinnumero. Joku rouva on kuulemma nähnyt metsässä karhunjälkiä. Jos voisi soittaa ja kysäistä tarkemmin? Kuvakin olisi kiva.

Aluetoimittaja soittaa tietenkin rouvalle. Ja ihan totta, karhunjälkiä. Ai siellä asti?  No eihän tästä ajele kuin neljäkymmentä minuuttia. Kyllä, otetaan kamera mukaan. Ai kahvia? No kyllä kai sitä sen verran.

Ja niin, aluetoimittajahan se oli, lähtee taas. 

Palaa toimitukseen joskus kolmen tunnin päästä. Muistikortilla on kuvia painaumista mustikkamättäällä ja rouvan kommentit:

"Karhu se oli."

Ensi viikolla ärrän kulmalla päivitellään, miten on karhut taas liikkeellä.

Paikallislehden toimitus joskus 2010-luvun loppupuolella:

Toimittaja marssii toimitukseen ja pyyhkii hikeä otsaltaan. Painava tuo videokameran jalusta, perkele. No, onpahan uutinen.

Näppäimistön päällä on ruutupaperi. Kunnaninsinööri oli kuulemma soitellut. No ei tässä nyt, perkele, ehdi insinööreille soittelemaan. Täytyy tehdä nettiin sähkesatanen. Ja toimittajan kommentti. Videokin täytyy editoida. Facebookiin vielä linkit ja Twitteriin myös. Missähän välissä ne kuvatkin käsitellään.

Ja kun hipaisupuhelinkansan tiedonjano on tyydytetty, on siihen ensi viikon lehteenkin keksittävä jotain. Sanoivat konsernin koulutuksessa, että tämän päivän uutinen on huomenna vanha. Ei auta siis uutisoida paperilehdessä.

Voihan sinne kirjoittaa, että viime viikolla uutisoitiin netissä tällaista. Facebookissa kirjoitettiin tällaista ja Twitterissä kirjoitettiin näin.

Problem solved, toimittaja-valokuvaaja-videokuvaaja-editori-sometuottaja hihkuu.

Seuraavana päivänä samainen tittelihirviö marssii taas toimitukseen. Joku rouva nykii lukossa olevaa ovea. Vuositilauslaskuaan tulossa näköjään maksamaan. Eikö se tuokaan tiedä, että toimitus on nykyään auki vain perjantaisin. Ei nyt jouda kyllä rupattelemaan. 
”Sitä minä vaan, kun siinä tämänviikkoisessa luki. Että mikä se sellainen Titteri on? Tarvitaanko siihen uusi tikiboksi, kun vasta minä uuden laitoin…”


Missä menee paikallislehti?

Edellä kuvattu tilanne on kärjistetty. Mutta silti.

Moni lehti tuottaa paljon materiaalia nettiin. Kun resursseja on, sen voi tehdä paperilehden kärsimättä. Mutta paikallislehtiä tehdään usein muutamien ihmisten voimin. Jos paukut laitetaan nettiin, niin kuinka paperilehti siinä sivussa selviää?

Paikallislehti ilmestyy usein maaseudulla, jossa vielä toistaiseksi asuu paljon vanhoja ihmisiä, jotka

a) eivät surffaa netissä
b) odottavat paperista paikallislehteä kuin kuuta nousevaa.

Tämä asetelma on hyvä muistaa. Vielä toistaiseksi.


perjantai 27. helmikuuta 2015

Pystyykö yksi toimittaja tähän kaikkeen?

Toimittaja ei voi enää ajatella olevansa pelkästään printti- tai tv-toimittaja. On pystyttävä tekemään juttua printtilehteen ja verkkoon, kirjoittamalla tai mikrofoni kädessä. Toimittajan on oltava moniosaaja.

toimittajalta vaadittavia taitoja
ei oikean toimittajan ansioluettelo

 

Nelikymppisenä journalismin opiskelijana suorastaan hengästyy, kun miettii mitä kaikkea nykytoimittajan pitäisi osata.

Sosiaalisessa mediassa kaikkien toimittajien pitäisi olla aktiivisesti mukana mahdollisimman monessa kanavassa. On myös kerättävä useampi sata seuraajaa eli kontaktia. On brändättävä ja markkinoitava itseään, jotta saa töitä.

Ellet ole sosiaalisessa mediassa, et ole olemassa.

Ilman Twitteriä ei uutistoimittajana enää voi elää. Se on tällä hetkellä kansainvälisesti kovin uutisväline, sanoo viestinnän asiantuntija Pasi Kivioja.

Blogia kannattaa kirjoittaa. Sekin on yksi tapa brändätä itseään. Bloggaamalla voi myös opetella itselleen uudenlaista journalismia. Näin kertoo tehneensä toimittaja Emmi-Liia Sjöholm omassa blogissaan Torkkuja ja nokkosia.

Vähintäänkin blogeja ja muuta sosiaalista mediaa pitää seurata jatkuvasti. Muuten voi jäädä elämälle tärkeät keskustelunaiheet huomaamatta.

Ihanko oikeasti?
 



Multitalentti toimittaja


Toimittajalta vaaditaan nykyisin myös ymmärrystä siitä, että juttuja luetaan eri laitteilla. "Mobiili edellä" on muodostumassa iskulauseeksi.

Videot lisääntyvät jatkuvasti viestinnässä ja eri medioissa. Erityisesti tästä osa-alueesta olen innostunut itsekin.

Olen ymmärtänyt, että multimediaosaajana työllistyminen voi olla helpompaa. Multitalentti toimittaja tietää, miten kuvata videota, äänittää, editoida videota ja ääntä. Kaikelle tälle sisällölle sama toimittaja tekaisee kädenkäänteessä verkkosivun.

Hakukoneoptimointi, koodaaminen, träkkääminen... Joo joo, yritän panostaa näihinkin.

Toimittaja tietää, millä kikoilla hakukoneet löytävät verkkotekstin. Ja kun on julkaissut jutun verkossa on syytä osata myös erilaisin keinoin löytää tiedot, miten sitä on luettu. Ja osata myös hyödyntää saamaansa tietoa tulevissa jutuissaan.


Valokuvaus- ja taittotaidot nyt ovat journalistin perustaitoja. Itsestäänselvyys.

Kaikki edellämainittukaan ei vielä riitä. Mediatutkija Maria Lassila-Merisalo suositteli meille journalismin opiskelijoille myös tapahtumatuottamisen opiskelua.

 

Mistä taidoista on hyötyä tulevaisuudessa? 

 

Lukuisien teknologian ja digitalisoitumisen tuomien vaatimuksien lisäksi on säilynyt jotain perinteistäkin. Ideoinnin, tiedonkeruun, kriittisen ajattelun ja kirjoittamisen taidoille on vielä tilausta.  
 

Ajatellaan, että journalismin ollessa myllerryksessä, ei voi laittaa kaikkia jyviä samaan pussiin. Ei voi tietää, mistä taidosta on hyötyä tulevassa työnhaussa.

Mutta olisiko kuitenkin niin, että johonkin on erikoistuttava ja oltava siinä erityisen hyvä. Kaikesta muusta on hyvä olla olemassa yleiskäsitys.

Ellei ole mestaritasolla kaikessa multimediaan liittyvässä, ainakin olisi hyvä tietää, kuinka rakeista videota ja sihisevää ääntä kannattaa julkaista.



maanantai 23. helmikuuta 2015

Kartta ja sijainti journalistin työssä

Karttapalvelut ovat journalistille hyvä apu, jos niitä opettelee käyttämään sujuvasti. En tarkoita pelkästään sitä, että navigaattori voi johdattaa eksyneen toimittajan ajoissa keikkapaikalle.

Kartat ja sijaintitiedot kertovat aiheesta kuin aiheesta jopa enemmän kuin ehkä haluaisit edes tietää. Tai voit julkaista.


Jos haluat tietää, mitä vaikkapa jonkun hallintorakennuksen sisältä on tviittailtu viime aikoina, siitä vain Twitteriin rakennuksen sijaintitietoja lykkimään. Ja niin virkamiesten kuin vahtimestarien ja keittäjien tviitit ovat ulottuvillasi, nenäsi alla siistinä listana.



Jos epäilet, että hämärät viestit saapuvat joltakin tietyltä, arvelluttavalta konflitialueelta, äkkiä vain koordinaatteja etsimään ja tiedot Twitteriin.


Nettiä hetken selaamalla löydät melko todennäköisesti vaikkapa suomalaisjulkkisten osoitteet ulkomailta. Jos heidän roskistensa tyhjennysaikataulut kiinnostavat, sekin voi löytyä helposti. Hiukan vain paikantamista kehiin.

Erilaisia työkaluja lähdekriittisesti yhdistelemällä netti on todellakin niin loputon tietolähde, että tutkivan journalistin poskia kuumottaa ja sormet syyhyävät. Kunhan aiheeseen liittyvät lait ovat muistissa, niin mikäpä sen mukavampaa. Samaahan tekevät kaikki isot sosiaalisen median palvelut. Keräävät sinusta tietoja, minkä ehtivät. Markkinointitarkoituksiin, joista et oikeasti ikinä itse hyödy.



Toimittaja voi tuntea itsensä vallan vahtikoiraksi, mutta iso hauva seuraa häntä yhtä herkeämättä. Rajoja yksityisyyteen on vapaassa maailmassa vaikea vetää.


Elokuva Citizenfour on pysäyttävä muistutus globaalista seuraamisesta ja piilottamisesta. Yksinkertaisimpaankaan unohdukseen ei ollut varaa, kun Edward Snowden varmisti hongkongilaisessa hotellihuoneessa, ettei hänen seuruettaan salakuunnella. Hotellin paloharjoitus aiheutti hiljaista paniikkimielialaa suljettujen verhojen takana.


Tavallisen kaduntallaajan on lähes mahdotonta tietää, miten häntä valvotaan. Joku seurannee juuri nytkin, missä puhelimesi liikkuu. Lähistöllä voi pyöriä myös vaikkapa viattoman näköinen uutislennokki.


Tällaiset miehittämättömät UAV- kopterit voivat jopa häiritä onnettomuuden pelastustöitä. Onpa sellaisia päässyt karkuunkin esimerkiksi STT-Lehtikuvalta.


Googlen kartta-auto voi olla hassu näky, kun se kulkee Helsingin keskustassa viereisellä kaistalla. En itse ole silti koskaan tarkistanut, ikuistiko kuvausauto minulle tärkeitä yksityiskohtia matkaansa. Ehkä kannattaisi.






Googlen satelliittikuva Haaga-Helian Pasilan toimipisteestä:


















perjantai 20. helmikuuta 2015

Journalistin ammatti-identiteetti vuonna 2015:

Haaga-Helia: Journalistin ammatti-identiteetti vuonna 2015

Media ei ole kuolemassa

sanomalehdet myyvät yhä

Media on kriisissä. Media on murroksessa. Mediaan ei uskota. Media ei myy. Media-alan työt katoavat. Printtimedia kuolee. Nämä ovat fraaseja joita kuulee nykypäivänä jatkuvasti. Mutta onko media oikeasti kriisissä? Vaikka tuntuu että näinä aikoina yhä enemmän aikakausi­lehtiä lopetetaan tai ne siirtyvät verkkoon, media-alalla on yhä vähemmän työtä tarjolla, lehtitalot kiristävät menojaan niin silti median kriisiä mielestäni liioitellaan.

Maailma muuttuu Eskoseni

Kuten Aleksis Kiven Nummisuutareissakin todetaan, maailma muuttuu kaiken aikaa ja median pitää kyetä muuttumaan maailman mukana. Pitää muistaa että vaikka yhä useampi sisältö on siirtynyt verkkoon ja luetaan usein sieltä, niin sanoma­lehdet myyvät yhä. Varsinkin Suomessa uutisia luetaan yhä entistä enemmän ja tarkemmin myös sanomalehdistä. Meitä suomalaisia kiinnostavat tapahtumat kuten esimerkiksi Ukrainan kriisi pitävät meitä hyvinkin aktiivisena seuraamassa uutisia eri medioista. Maailmasta ei tule loppumaan uutiset tai kirjoi­tusten aiheet, eikä varsinkaan niiden tarve. Ehkä päinvastoin tulemme tarvitsemaan yhä enemmän ihmisiä kiinnostavia aiheita sekä laadukkaita sisällön­tuottajia koska pystymme seuraamaan mediaa entistä laajemmin ja nopeammin.

Median osalta kehitys on johtanut siihen, että yhä useampi artikkeli löytyy verkosta. Samalla perinteinen tilaajakulttuuri on katoamassa, vaan luetaan enemmänkin sirpalemaista tietoa ja yksittäisiä artikkeleita, joihin saatamme saada suoria linkkejä sosiaalisen median kautta. Tämä on tuonut esiin kilpailutilanteen perinteisen median ja sähköisen median välillä. Samalla ollaan huolissaan mistä raha tulee, kun ennen se tuli lehtien tilaajilta ja mainoksista, mutta nykyään nettiä on vaikea valjastaa kuluttajien maksettavaksi. Samalla printtimedia on lähtenyt kilpailemaan verkkomedian kanssa verkkomedian ehdoilla. Verkkomedian edut ovat nopeus, reaali­aikaisuus, sekä mahdollinen virheiden korjaus tai juttujen täydennys jälkikäteen. Lisäksi tilaa on printti­mediaa enemmän esimerkiksi kuville, sekä voidaan käyttää liikkuvaa kuvaa ja musiikkia sekä erilaisia efektejä jotka houkuttavat lukijoita. Printtimedian ei kannattaisikaan lähteä kilpailemaan nopeudella, vaan enemmän laadulla ja taustoittavalla työllä. Lisäksi verkossa tietokoneen ruudulta tai mobiili­näytöiltä ei jakseta lukea pidempiä juttuja, vaan ne luetaan edelleen paperisina kahviloissa, kotisohvalla, ruokapöydässä ja niissä paikoissa joihin tietokone ei sovellu.


Tutkimus:
Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2014

IRO Research Oy toteutti vuoden 2014 loppupuolella tutkimuksen, jonka mukaan suomalaisten mielestä kotimaisen uutisoinnin merkitys on kohonnut. Vastaajista 84 prosenttia arvostaa kotimaisia media­sisältöjä erittäin paljon ja pitää tärkeänä että tarjonta pysyy vahvana ja moni­puolisena, mutta peräti 91 prosenttia pitää kotimaista yksityistä media­tarjontaa tärkeänä suomalaisen kulttuurin ylläpitämisessä ja vahvistamisessa.

yksityisen median tärkeys infografiikka
Tutkimus osoittaa että suomalaiset luottavat mediaan ja uskovat median tärkeyteen mikäli laatu pysyy hyvänä. Tämä laadun tae onkin se valtti johon suomalaisen median pitäisi tähdätä.


Printtimedian pelastus

Uskon että myös printtimedia tulee pysymään kiinnostavana mikäli me tulevat toimittajat osaamme panostaa laatuun. Printtimedia ei koskaan pärjää kilpailussa verkkomedialle verkkomedian omilla valteilla, eli nopeudella. Mutta verkkomedia ei koskaan tule pärjäämään printtimedian vahvimmalle ominaisuudelle, eli hyvin tehdylle taustoittavalle journalismille. Tutkimustenkin tuloksissa lukijat kaipaavat selvästi eniten monipuolista ja laadukasta sisältöä. Mikäli sorrumme jatkamaan sisällöttömän klikki­median tiellä, journalismi tekee itselleen vaikean tien päästä takaisin ihmisten suosioon. Mutta hyvintehdyillä ja hyvintaustoitetuilla jutuilla voimme voittaa lukijat taas puolellemme. Uskon että tulevaisuudessa hyvillä toimittajilla riittää töitä, ja että toimittajien brändäys tulee lisääntymään. Uskon vahvasti tulevaan, me voitamme vielä!

sanomalehdet
Toni Jackman


Missä menee julkisen tiedon raja?

Keskustelufoorumien ajan journalisti joutuu pohtimaan tietojen julkaisemisen tarpeellisuutta ja oikeudenmukaisuutta uudella tavalla. 



Entisaikojen kyläraittien ja kahvilapöytien juoruilut hoidetaan nykyään internetin julkisilla keskustelufoorumeilla. Suomi on pieni maa ja kun jotain tapahtuu, huhut tekijästä ja taustoista lähtevät nopeasti liikkeelle. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla tapahtuneiden rikosten tekijöiden ja uhrien nimet ovat muutaman hakukoneklikkauksen päässä, vaikka journalistinen media ei niitä ole julkaissutkaan.

Journalistista alaa itsesäätelevissä ohjeissa todetaan, että "Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä". Ammattimoraalia vastaan asettuu kuitenkin kysymys siitä, ovatko toimittajat huonoja tiedonvälittäjiä jättäessään julkaisematta kaikkien luettavissa olevia tietoja. Useaa rivikansalaista myös kiinnostavat nämä lehtien palstoilta puuttuvat henkilötiedot ja yksityiskohdat, joten niiden välittäminen voisi tuoda lehdille lisää kipeästi kaivattuja lukijoita ja julkisuutta.

Tulisiko siis perhesurman tekijän tai raiskaajan uhrin loppuelämää hankaloittaa julkaisemalla hänen nimeään uutisissa? On otettava myös huomioon, että sosiaalinen media on muuttanut reagointiamme tunteita herättäviin otsikoihin. Tämän ajan trendi on some-kohut, jotka riehuvat lyhyen ajan aktiivisina ja kiivaina, mutta häviävät yhtä nopeasti kuin tulevatkin, jääden seuraavan otsikon jalkoihin. Olisiko siis näistä pian unohtuvien tietojen tai huhujen lietsomisesta mitään haittaa, jos ne kuitenkin kohta häviävät ihmisten mielistä.

Fakta on kuitenkin, että kaikesta jää jälki. Sinun ei tarvitse olla kaikkien suomalaisten tuntema nimi: riittää, kun väärä ihminen omassa elämässäsi löytää nimesi netistä yhdistettynä väärään asiaan. Lopputuloksena voi olla vuosienkin päästä menetettyjä työpaikkoja, tilaisuuksia ja ihmissuhteita. Jokaisen ammattijournalistin tuleekin harkita tarkkaan toista Journalistin ohjeiden kohtaa punnitessaan päätöksiä tiedonhaun tulosten julkaisusta: "Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa."

Suomalaiset sanomalehdet Instagramiin ja sassiin!

Suomen kymmenestä suurimmasta sanomalehdestä vain kuudella on oma Instagram-tili. Sen sijaan Facebook-sivu ja Twitter-tili löytyvät kaikilta.

Taloustutkimuksen tammikuussa 2015 Yle Uutisille teettämästä kyselystä selviää, että Instagram on suomalaisten keskuudessa neljänneksi suosituin sosiaalisen median palvelu. Edellä ovat Facebook, WhatsApp sekä Google+ ja taakse jää Twitter. Tästä huolimatta suomalaiset sanomalehdet ovat todella heikosti edustettuina Instagramissa.

Ajattelin, että minun on nyt ojennettava auttava käteni. Olenhan tulevaisuuden toimittaja, jolla pitäisi olla sosiaalinen media erinomaisesti hallussaan.

Monenlaisia vikoja

Ensimmäinen suuri puute on tietenkin se, että vain harvan suomalaisen sanomalehden löytää Instagramista. Jos siis luet tätä tekstiä ja työskentelet sellaiselle lehdelle, jolla ei vielä ole omaa Instagram-tiliä, niin tiedät taatusti sanomattakin, mitä sinun pitää tehdä.

Sisältö, jota eri sanomalehdet julkaisevat Instagramissa, vaihtelee suuresti. On kuvia uutisista, toimituksista, julkkiksista, tapahtumista ja lukijoiden leipomista piparkakkutaloista. Kun selailen tilejä, alan toivoa, että lehdet tekisivät tahoillaan selkeän linjauksen siitä, mitä he Instagramissa julkaisevat.

Toimivatko Instagram-kuvat esimerkiksi johdattajina lehden verkkosivuilta löytyviin uutisiin? Vai näytetäänkö niissä, mitä lehden kulisseissa todella tapahtuu? Nyt suomalaisten sanomalehtien Instagram-tilit ovat aikamoisia sillisalaatteja. Se ei houkuttele seuraamaan niitä.

Myös visuaalista puolta olisi hyvä miettiä. Kuvien pitäisi olla edes suhteellisen laadukkaita. Jokaista epämääräistä räpsäisyä ei kannata nettiin laittaa.

Sisällön lisäksi tärkeää on aktiivisuus. Ei auta, vaikka olisi Instagram-tili, jos siellä ei koskaan julkaise yhtään kuvaa. Yllättäen esimerkiksi Suomen suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien Instagram-tili on hyvin hiljainen. Helmikuu on jo pitkällä, mutta heidän viimeisin kuvansa on julkaistu tammikuun lopulla.

Vai sittenkin ilman Instagramia?

Tänä päivänä ajatellaan, että meistä jokaisen olisi hyvä olla mukana niin monessa sosiaalisen median kanavassa kuin vain suinkin mahdollista. Tuo ajatus on kuitenkin hieman karmiva ja ennen kaikkea täysin mahdoton toteuttaa. Emme vain yksinkertaisesti voi revetä joka paikkaan. Asia on näin myös sanomalehtien kohdalla.

Totta puhuen minun mielestäni jokaisen sanomalehden ei tarvitse olla Instagramissa. Syitä tähän on monia. Moni sanomalehti ei tavoita Instagramissa kohderyhmäänsä tai heillä ei ole mitään järkevää sisältöä siellä julkaistavaksi. Yksi syy voi olla puhtaasti myös resurssien puute. Ei vain ole aikaa usean sosiaalisen median kanavan ylläpitämiseen. Onkin parempi keskittyä kunnolla yhteen kuin huonosti useaan.

Jos sanomalehdella kuitenkin on Instagram-tili, on hyvä muistaa seuraavat kolme asiaa.

1. Mieti, mikä on Instagram-tilin tarkoitus!
2. Julkaise vain hyviä kuvia!
3. Päivitä uutta sisältöä aktiivisesti!


Journalismikoulutuksen tulisi muuttua alan mukana

Media-alalla myrskyää, ja myös journalismikoulutus kaipaa uutta kompassia. Kuinka luodaan superosaajia, jotka pärjäävät jatkuvasti muuttuvalla alalla?


Koulun tulisi tarjota journalistiopiskelijalle mitä ilmeisimmin vähän kaikkea. Onhan toimittajan hyvä hallita niin juttujensa kuvittaminen, seksikäs radioääni kuin kouluruokalan palsternakkakeiton reseptikin.

Ajatuksen tasolla toimiva kaikille kaikkea -malli antaa perustaidot monesta aiheesta ja eväitä oman tien löytämiseen. Se ei kuitenkaan mahdollista erikoistumista tiettyyn asiaan pintaa syvemmälle. Ja juuri erikoistumisen kerrotaan olevan tällä hetkellä parhaimpia valttikortteja alamme kilpailussa! Millaisia ratkaisuja koulutuksen kehittämiseen sitten on?

Toimittajia koulutetaan liikaa


Journalistiliiton mukaan alan opinnot aloittaa vuosittain pelkästään korkeakouluissa noin 200 uutta opiskelijaa. Se on liikaa. Samaan aikaan toimittajia irtisanotaan, toimituksia yhdistetään ja freelancerit elävät kaurapuurolla. Yksi selkeä kehitysidea alan kouluille olisikin aloituspaikkojen vähentäminen ja vapautuvien resurssien käyttäminen koulutusohjelmien kehittämiseen. Ei ole kenenkään etu kouluttaa liikaa työvoimaa alalle, joka muutenkin kouristelee kasvukivuissaan. Uskon vahvasti laadun korvaavan määrän silloin kun määrä on auttamattomasti liian suuri.

Toivoa on


Tilanne saattaa tuntua toivottamalta. Alan tulevaisuuden suhteen ainoa varmalta vaikuttava asia on epävarmuus. Miksi sitten emme varaudu siihen jo koulussa?

Haaga-Helian journalismin koulutusohjelman johtaja Anne Leppäjärvi totesi taannoin haluavansa opettaa oppilailleen taidon muuttaa suuntaa vauhdissa. Juuri sitä koko alan koulutus tarvitsee. Sitä, että olemme valmiita toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa. Koulutuksessa tulisi panostaa ideoinnin harjoitteluun ja rohkaista kokeilemaan. Ennen kaikkia koulun tulisi valmistaa oppilaita uuden tiedon ja taidon sisäistämiseen nopealla aikataululla perinteisten toimintatapojen opettamisen sijaan. Valmistuessamme meille tulisi olla selvää, ettei töitä voi tehdä löysin rantein.

Ala keinahtelee kuin laiva myrskyaalloilla. Koulujen pitäisi kuitenkin kokonaan jättää työttömyydellä pelottelu, sillä sen me opiskelijat osaamme itsekin. Sen sijaan opettajien tulisi keskittyä valmistamaan meitä selviämään tyrskyjen keskellä, rakentamaan oma pelastuslautta, jolla selvitä, jos ei ruhjeitta, niin ainakin hengissä, niistä kaikkein kovimmistakin aallokoista.

 

Mukana median muutoksessa

Median murros on tuttu tarina jokaiselle alan opiskelijalle. Media kriiseilee, kehittyy ja muuttaa muotoaan, mutta tarve tiedolle ja tiedonvälitykselle pysyy.

Olipa kerran median murros

Kauan kauan sitten oli sanomalehti, painokone ja sellainen syrjäinen maan kolkka kuin Suomi. Elettiin vanhoja hyviä aikoja, jolloin perimätiedon mukaan kaikki oli paremmin, kouluun hiihdettiin kesät talvet ja painettua sanaa luettiin sanomalehdistä. Kylillä juoruiltiin, mutta muuten ei tieto maassa ilman lehtiä juuri liikkunut. Joukkoviestintä edellytti painokonetta, ja painokone edellytti rahaa. 

Sanomalehtiin sisällön valikoi arvovaltainen toimitus, joka päätti, mistä kansalle kerrotaan. Ja koska kansa janosi tietoa, eikä heillä ollut muita vaihtoehtoja, he maksoivat näistä lehdistä. Ja koska kauppiaat halusivat, että kansa ostaa heidän tuotteitaan, päättivät he mainostaa siellä missä asiakkaiden katseet jo valmiiksi olivat: sanomalehdissä. Ja näin oli sanomalehdellä varaa palkata toimittajia, jotka kirjoittivat uutisia lehteen, jota kansa ja kauppiaat halusivat, ja joka painettiin painokoneella, johon muilla ei ollut varaa.

Kunnes eräänä kauniina päivänä tuli iso paha teknologia, joka kehittyi.

Jokainen voi olla julkaisija

Teknologian kehittymisen myötä median pelikenttä on mullistunut. Siinä missä massoille viestiminen ennen edellytti painokoneen omistamista, nykyään siihen riittää puhelin ja nettiyhteys.

Lähes kenellä tahansa on siis mahdollisuus saada tuotoksensa, oli se sitten tekstiä, kuvaa, videota tai mitä hyvänsä, miljoonien ihmisten ulottuville. Välineitä tähän on lukemattomasti: on Facebookia, Twitteriä, Instagramia, erilaisia blogiportaaleja, keskustelupalstoja, ilmaisia verkkosivukoneita ja tuhat muuta kanavaa.

Puhutaan somenatiiveista, jotka syntyvät älypuhelin kädessä ja jättävät ensimmäisen kädenjälkensä Internetiin siinä iässä, missä itse pelasin vielä onnellisen mistään mitään tietämättömänä kirkonrottaa koulun pihalla. Lukijat, katselijat ja käyttäjät jakaantuvat näiden kanavien kesken ja ovat kaiken lisäksi vaativampia kuin koskaan ennen: koko ajan pitää olla enemmän ja nopeammin.

Ei siis ihme, että ennen julkaisijan roolista yksinoikeudella nauttineita mediataloja saattaa tällä hetkellä vähän pelottaa. Kuka enää ostaa lehtiä tai käyttää maksullisia verkkosisältöjä, jos kaiken voi saada verkosta ilmaiseksi? Ennen kilpailijoita oli kourallinen kun nyt niitä on netti täynnä. Kilpailun koventuessa ja lukijoiden vähentyessä myös mainostulot pienenevät, ja lopputulos näkyy kassassa.

Ei siis ihme, että myös toimittajia pelottaa: kuka meitä enää palkkaa jos mediataloilta loppuu rahat ja bloggaajat sekä crowdsourcing-aktiivit tekevät saman työn ilmaiseksi?

Klikkaa avataksesi suurempana.

Media kriiseilee, nyt ja aina?

Median murroksesta on siis todella keskusteltu viime vuosina, eikä suotta. Pahimmillaan jutut saavat ”bloggaajat vie toimittajien rahat ja naiset” -tyylisiä piirteitä. Toinen ääripää taas muistuttaa, että tämä ei ole ensimmäinen murros, minkä media kohtaa.

Media on siitä jännä juttu, että se tuntuu olevan jatkuvasti enemmän tai vähemmän kriisissä. Ensin printin asemaa uhkasi radio, sitten radion ja printin asemaa televisio. Viimeisimpänä lusikkansa soppaan lykkäsi vielä Internet, joka uhkaa näiden kaikkien kolmen asemaa. Toistaiseksi kaikki neljä ovat kuitenkin vielä hengissä ja jotenkuten hyvinvoivia, joten näistäkin draamoista on selvitty.

Vaikka nykymaailma on julkaisijoita täynnä, myös informaatiota on enemmän kuin ennen. Tietoa on niin paljon, ettei ihminen pysty sitä kaikkea käsittelemään. Kuten painokoneen kulta-aikoina, myös nykyään tarvitaan siis toimittajia valikoimaan mitä tästä tietotulvasta kansalle kerrotaan. Toimittajien työpanoksestakaan ei siis voida loputtomiin karsia.

Kehityksen myllerryksessä monet asiat ovat kovin epävarmoja, ja epävarmuus on usein pahinta. Voisinkin lohduttaa kaikkia sillä, että kahdesta asiasta olen varma. Ensimmäinen niistä on, että kehitys jatkuu, halusimme tai emme. Toinen taas on se, että tietoa on ja tulee olemaan, ja tiedon välitystä tarvitaan aina. Millaisessa muodossa se tulee tulevaisuudessa tapahtumaan, on kuitenkin vielä arvoitus.

Somesta syrjäytyneet


Sosiaalinen media tuntuu olevan jo kaikkien arkea, vaikkei se ole.

Joukossamme kulkee paljon väkeä, joka ei käytä somea lainkaan. Heitä löytyy kaikista ikäluokista ja ympäri Suomea. Yle teetti joulukuussa 2014 Taloustutkimuksella laajan selvityksen suomalaisten somenkäytöstä.

Peräti 34 prosenttia vastanneista ilmoitti, ettei käytä sosiaalista mediaa lainkaan. Kolmannes suomalaisista! Keitä he ovat, miten he pärjäävät? Selvityksestä saa vain laihoja viitteitä siitä, millaista näiden ihmisten elämä on.

Itselleni ei tule mieleen ainuttakaan tuttavaa, joka ei käyttäisi somea. Tunnen monia, jotka eivät ole Facebookissa tai Twitterissä. He ovat sitten vaikkapa WhatsAppissa.

Passiivisuuskin on sellaista puolittain vilkuilevaa, seurailevaa. Sosiaalinen media on siinä tyrkyllä koko ajan. Päivitit siellä itse tai et. Mutta kuka on aina pois sosiaalisesta mediasta?

Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 58 prosenttia on maanviljelijöitä, se ei yllätä. Eläkeläisten osuus on jopa 69 prosenttia. Sekään ei hämmästytä.

Jäljelle jää silti paljon sometonta porukkaa. Esimerkiksi kuuden prosentin opiskelijaryhmä. Miten he selviävät opinnoistaan ihan ilman somea? Ja entä se iso määrä työntekijöitä ympäri Suomea, joita on turha tavoitella netin kautta?

Eniten somenkäyttö lisääntyi viime vuonna 35-49 -vuotiaiden joukossa. Täysin loogista. Sinne se perheellisenkin arki soljuu työssä ja vapaalla. Myös nuorimpien somenkäyttö jatkaa kasvamistaan.

Alle 25-vuotiaista vastaajista neljä prosenttia ilmoitti olevansa kokonaan sosiaalisen median ulkopuolella. Mitä he puuhaavat sen aikaa, kun kaverit somettavat?

Somettomien ihmisten arki herättää uteliaisuutta. Onko vaikkapa pohjoisessa Suomessa ihmisiä vailla nettiä, vaikka hinku Faceen olisi kova?

Kuinka moni on syrjäytynyt, humahtanut jonnekin reistailevan lankapuhelimen ja kirjoituskoneen väliin?

Kuka mahtaakin elää sometonta trendiään, kaupungissa keskellä kaikkea? Hifisteleekö hän lähipankin konttorissa ja oman marketin kassalla, kiliseekö luomuraha hänen kukkarossaan erityisen kotoisastì?

Jos en itse kirjoita somettomien arjesta reportaasia lähiaikoina, lukisin sellaisen mielelläni. Vaikka jostain printtilehdestä.


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Voiko paikallisuus pelastaa printtimedian?

Monenlaisia arvailuja on esitetty siitä, kuinka kauan sanomalehdistä vielä ilmestyy paperinen versio. Ennusteissa printtilehtien menestystekijänä on pidetty paikallisuutta.


Helsingin Uutiset ja älykännykkäYhdysvaltalainen tutkimuskeskus Center for the digital future uskoo, että maan sanomalehdillä on enää viisi vuotta elinaikaa. Printtinä saattavat kuitenkin vielä senkin jälkeen menestyä paikalliset sanomalehdet, jotka ilmestyvät kerran tai kaksi viikossa. 

Yhdysvaltojen tilannetta ei voi suoraan verrata Suomeen. Mutta meilläkin paperilehdet räpiköivät medialammikossa pinnalla pysyäkseen.

Seuraamme yleensä USA:n trendejä noin viisi vuotta jäljessä. Eli ovatko printtilehdet historiaa meillä kymmenen vuoden kuluttua? Tämä on vain yksi arvaus muiden joukossa.


Yksi lehtiryhmä on kasvattanut lukijamääräänsä


Paikallisuus nähdään valttikorttina myös Suomessa. Suur-Jyväskylä lehden päätoimittaja Tapio Markkanen uskoo, että paperilehdistä viimeisinä loppuvat paikallislehdet. Todisteena Markkanen mainitsee Kansallisen Mediatutkimuksen tilastot. 

Kansallisen Mediatutkimuksen viime syyskuussa julkaisemat tiedot paljastavat, että kaupunkilehdet onnistuivat ainoana lehtiryhmänä kasvattamaan lukijamääräänsä.

kaupunkilehtiä eri puolilta SuomeaSanomalehtien lukijamäärät laskivat 4,5 prosenttia ja aikakauslehtien 2,1 prosenttia. Kaupunki- ja noutolehtien lukijamäärät puolestaan kasvoivat 3,7 prosenttia.

Kaupunkilehdet ovat lukijoille ilmaisia, mikä lisää niiden suosiota.


Uudenlaista printtimedian roolia etsitään


Onko nyt löydetty paikallisuudesta menestysresepti paperilehdille? Ei se niin yksinkertaista ole.

Paikallisuus ei ole sellaisenaan printin pelastus kaupunkilehti Turkulaisen päätoimittajan Janne Kaijärven mielestä. Mutta oikein käytettynä paikallisuus on printin mahdollisuus.

Printtiä ja verkkoa voi enää ajatella toisistaan erillisinä, Kaijärvi huomauttaa. Menestyäkseen printin on muututtava. Sille on löydettävä uudenlainen rooli, sillä digitaaliset kanavat jyräävät paperilehdet kansallisten ja yleisten uutisten välittäjinä. 


Paikalliset asukkaat tietävät paremmin


Resurssien pieneneminen on pakottanut sanomalehdet ja kaupunkilehdet miettimään uusia toimintatapoja. Tämä on Janne Kaijärven mielestä kääntymässä yllättäen laadun eduksi.

Kaupunkilehti Turkulaisessa on oivallettu, että paikalliset ihmiset tietävät toimittajia paremmin ja nopeammin lähialueensa tapahtumista.

Lehdessä haetaan parhaillaan uusia yhteistyömalleja lukijoiden kanssa. Tavoitteena on aito vuorovaikutus. Kaijärvi haluaa, että paikalliset ihmiset jakaisivat kiinnostavia havaintojaan lehden kautta laajemmille ihmisjoukoille. 

Lehti kokeilee parhaillaan Whatsapp-pikaviestinpalvelussa ryhmää, jossa parisataa yläluokkalaista voi ideoida yhdessä juttuja sekä jakaa kuvia ja videoita. 

Paikallisista printtilehdistä juuri ilmaisilla kaupunkilehdillä on otollinen tilanne ottaa lukijoita mukaan tekemiseen Kaijärven mukaan. Maksullisilta paikallislehdiltä lukijat puolestaan odottavat toimittajien, eivätkä niinkään amatöörien tekemää sisältöä.

Journalistit ja toimittajopiskelijat varmasti toivovat, että lukijat vaativat myös jatkossa ammattitaidolla tehtyjä sisältöjä.

kartta pääkaupunkiseudun kaupunkilehtien jakelualueet

Facebookista virtaa uusia lukijoita

Median kuluttaminen on muuttunut sosiaalisen median myötä. Tämä tuo uusia haasteita ja mahdollisuuksia toimittajan työhön.


Yhteiskuntamme palvelut ja toiminnot ovat internetin myötä sähköistyneet nopeasti ja samalla myös media. Journalistit ovat viime aikoina joutuneet totuttelemaan sähköisiin julkaisualustoihin ja jatkuvasti kehittyvään tekniikkaan.

Monilla printtijulkaisuilla oli jo ennen vuosituhannen vaihtumista verkkosivut. Ne siirsivät osan lukijoista nettiin, mutta radikaalia median tuotannon muutosta ei vielä tapahtunut.

Vasta vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen lopulla nettijulkaisujen sisältöjen ero printtiin alkoi olla huomattava. Verkkolehdissä alkoi näkymään enenevässä määrin videoita, äänestyksiä ja interaktiivisia sisältöjä, joita ei perinteiseen paperiseen käyttöliittymään saa sisällytettyä.

Samaan aikaan alkanut sosiaalisen median esiinmarssi on ehkäpä suurin muutos, jonka internet on tuonut mediaan. Käyttäjät jakavat ahkerasti artikkeleita ja muita sisältöjä eri some-kanavissa, sekä keskustelevat niistä. 

Facebook-lukija päätyy uutissivustolle vahingossa



Yhdysvaltalaisen Pew Research Centerin vuonna 2013 toteuttaman tutkimuksen mukaan noin puolet amerikkalaisista Facebook- ja Twitter-käyttäjistä lukee uutisia selatessaan sivustoa. Muiden some-palveluiden käyttäjistä uutisia niistä löytää selvästi harvempi. Poikkeuksen tekee vain Reddit, jonka käyttäjistä 62 prosenttia saa uutisia sivulta.

Suurin osa käyttäjistä, jotka lukevat uutisia selatessaan Facebookia, päätyvät lukemaan niitä useimmiten vahingossa. Vain 22 prosenttia heistä etsii Facebookista tarkoituksellisesti uutisia, ja uutissivuston tai toimittajan Facebook-sivua seuraa vain 34 prosenttia.

Facebookin kautta uutissivustolle päätynyt lukija viettää selvästi vähemmän aikaa sivustolla kuin sinne suoraan tullut.

Sosiaalisessa mediassa keskustelu yltyy silmänräpäyksessä


Viime viikolla vellonut keskustelu Keskustan haluista laimentaa kauppojen keskioluita, sai alkunsa viihteellisestä verkkomedia Stara.fi:sta. Ilman Facebookia olisi asia tullut yleiseen tietoon paljon hitaammin vasta kun suuret mediat olisivat siihen tarttuneet. Facebookin kautta alkoi kuitenkin vauhdikas äläkkä, joka kesti hetken ja laantui melkein yhtä nopeasti kuin alkoi.

Toimittajien työhön sosiaalinen media on siis tuonut uusia huomioitavia lukijaryhmiä ja tapoja saada juttuja tai julkaisuja näkyville. Lukijoiden käymä keskustelukaan ei enää rajoitu vain sähköpostipalautteeseen ja keskusteluun työpaikan kahvipöydässä, vaan keskustelua jutusta voidaan käydä suuremmin ja nopeammin.


Nykypäivän journalistin pitää siis olla jatkuvasti ajan hermolla sosiaalisen median ja muuttuvan median kuluttamisen kanssa.