Journalismi on vakavien asioiden puimista housut pyllyvaossa niin tiukasti, että naama on rutussa.
Journalismi on pelkkää politiikkaa, sotaa ja oikeudenkäyntejä, joiden tuloksia tavallinen kansa kauhistelee vuosikaudet. Se on vakavasti otettavaa puuhaa, johon pyrkivät vain tiedonjanoisimmat ja rohkeimmat.
Mutta rehellisesti sanoen, minä tykkään enemmän lukea prinsessa Catherinen valitsemista äitiysasuista ja kauhistella Kimyen uusia edesottamuksia. Minun on helpompaa samaistua puhelimeen vessanpöntössä kuin valuuttatirehtöörien voivotteluihin.
Minä luen hömppää ja kutsun sitä journalismiksi.
Journalismi vs journalismi
Viihdelehdistö tunnutaan miellettävän vieläkin toisen luokan journalismiksi, jos sitä edes sellaisena nähdään. Eihän se nyt ihmisarvolle sovi, että sormet syyhyten selataan julkkisten seksiskandaaleja ja tunnetaan itsemme himpun verran paremmiksi.
Oikea journalismi on päivän kuumimpiin aiheisiin pureutuvaa, ja kuumimmalla tarkoitetaan Kreikan polttavan nopeasti tyhjenevää valtion kassaa, eikä netin räjäyttänyttä peppukuvaa.
Kuitenkin saman määrän työtä tekee toimittaja, joka selvittää stailistien tekemiä sopimuksia ja julkkisten treenivinkkejä, sekä sitä missä kannattaa syödä, ettei saa ruokamyrkytystä. Toki viihteestä raportoimalla ei välttämättä joudu Isiksen vangiksi tai jää jumiin Pohjois-Koreaan, mutta silti voi saada turpaan Justin Bieberiltä. Jokainen valitkoon riskinsä itse.
Onko toimittajiksi itseään kutsuvilla siten oikeutta arvottaa tapahtumia kansan puolesta? Joillekin rankan työpäivän jälkeen on helpompaa ihastella punaisen maton tapahtumia kuin ahdistua mahdollisesta työpaikan menettämisestä.
Suuri osa suomalaisista kuitenkin lukee Iltalehden kohuotsikoita ja uppoutuu viihdepalstan vietäväksi. Viihdeuutiset ovat jatkuvasti luetuimpien joukossa. Olkoon niissä sitten maaginen ”katso kuvat” –teksti tai muuta kiinnostavaa. Lopulta kansa määrää sen, mistä toimittajat kirjoittavat.
Tiedon vuosi 2015
Onko toimittajien syvin olemus
vain tuoda ihmisille tietoa? Riippumatta siitä kertooko se
epämääräisistä sotilaista Ukrainassa vai haute couture –malliston
paljettimäärästä.
Kaikki eivät voi
tunkeutua eduskunnan täysistuntoon, sillä silloin jäljelle ei jää kuin
journalisteja.
Valtauksen alussa kansanedustajat olisivat jo luikkineet
pakoon lukemaan kollegoidensa epämääräisistä naisseikkailuista.
Ihminen kaipaa vaihtelua, jota viihde parhaimmillaan tuo. Ehkä tänä journalismin vuonna 2015 ehtii hyvin kauhistella islamilaista valtiota, Kardashianien kadonnutta moraalia ja uusinta Viktor & Rolfin mallistoa vaikka samana aamuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti