torstai 12. helmikuuta 2015

Verkossa kirjoitetaan lukijalle ja mainostajalle

Verkossa journalisti kirjoittaa yrityssponsoreita miellyttävää sisältöä ja arvioi online-kauppojen tuotteita. Kumpi on verkkojournalistille tärkeämpää, hakukoneoptimointi vai oikeinkirjoitus? 


Verkkolehdet ja nettisivut takovat voittonsa mainostuloista - bannereista, videoista ja pop-up-mainoksista. Kaikki mainokset eivät kuitenkaan ole keltaisina vilkkuvia ruutuja sivupalkissa. Yhä useammin mainokset sisällytetään sivuston juttuihin sponsoroituina artikkeleina. 

Suomessa ainakin bloggaajat ovat valveutuneet ilmoittamaan yhteistyökuvioista heti jutun alussa. Useissa muissa medioissa, joissa lukijasuhde ei ole yhtä läheinen, sponsorit jäävät pienelle huomiolla. Varsinkin muotijulkaisuissa, jotka keskittyvät kuluttamiseen, sponsorit jäävät usein täysin mainitsematta. 

Esimerkiksi Vice Median The Creators Project -sivusto on täysin tietokoneyritys Intelin rahoittama hanke. Sivuston ideana on vahvistaa Intelin imagoa. Sivusto on täynnä Intelin kohderyhmää kiinnostavia juttuja, joiden lomassa julkaistaan myös usein uutisia Intelin omista tuotteista ja uudistuksista.

Intelin osuudesta on sivun alakulmassa maininta, jos sinne saakka joku sattuu skrollaamaan. Yrityksen roolia ei erikseen mainita muualla tai artikkeleiden yhteydessä. Käytännössä tilanne on melko hämäävä sillä Vice Media ylläpitää yli seitsemää eri sisältöön keskittyvää itsenäistä sivustoa.
Nopealla vilkaisulla The Creators Project vaikuttaa vain yhdeltä muiden joukossa. 

Mainostajaa miellyttävää sisältöä vai journalismia

Olen työni kautta oppinut, että monet lehdissä ilmestyvät mainokset suurille muotitaloille, ovat ilmaisia mainoksia. Ilmaismainoksien kautta muut merkit ostavat kyseisestä lehdestä mainostilaa “koska niinhän muutkin tekevät”.

Verkossa mainosten näkyvyys ja menestys on kuitenkin helposti mitattavissa ja mainostilaa ostetaan tilastojen ja faktojen perusteella. Usein sisällön tehtävänä on myös houkutella tietyntyylisiä mainostajia ostamaan sivulta mainoksia.

Esimerkiksi suositun Fucking Young -lehden sivustolla on Loves-osio, jossa sivusto rakastaa ja arvostelee erilaisia tuotteita. 
Kaikki tuotteet on linkitetty samaan Oki-ni-verkkokauppaan. Yhteistyöstä ei ole mainintaa sivulla.


Verkkojournalismi ei ole vain tekstiä

Kyse ei ole kuitenkaan vain siitä millaisia artikkeleita journalistin täytyy verkkoon kirjoittaa, vaan myös missä muodossa sisällön pitäisi olla. Millaisia asioita journalistin sitten kannattaa ottaa huomioon, että sisältö herättää myös mainostajan kiinnostuksen?

Alla oleva infografiikka jaottelee osa-alueita, jotka mainostajaa sivustolla kiinnostavat ja miten journalistin täytyy huomioida se verkkosisällön tuottamisessa.


Oikeinkirjoitus jää helposti kakkoseksi 

Verkkojulkaisuilta vaaditaan paljon. Lukijoita pitäisi olla tuhansia viikossa, heidän pitäisi palata sivulle, viettävää siellä mahdollisimman kauan aikaa ja klikkailla mahdollisimman montaa linkkiä. Mieluiten linkkejä, jotka pitävät heidät saman sivuston sisällä. Kun sivulle kirjoittavan journalistin pitäisi pitää kiinni ajankohtaisuudesta, jää laatu helposti nopean aikataulun jalkoihin.

Klikkaukset suosivat kissavideoita ja sydäntälämmittäviä tarinoita urhoollisista ihmisistä pelastamassa koiranpentuja tulvasta, eivät tutkivaa journalismia ja vaikeiden asioiden avaamista artikkeleissa.
Tekstin pitäisi olla lyhyt ja ytimekäs, että sen ehtii lukea metromatkalla älypuhelimesta, mutta samalla sulava ja koukuttava.
Toisaalta journalisti myös säästää aikaa, kun taustatiedot voi linkittää juttuun suoraan ja monet asiat voi jakaa videon välityksellä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti